Jussi on vielä pöppänähöppänä<3
Miksi harjis?
En ole ollut harjisfani pienestä pitäen laisinkaan. Harjisihastus on tullut vähän vanhemmalla iällä. Se ei ole koskaan kuitenkaan ollut mikään inhokkirotu, vaikka erikoinen ulkonäöltään onkin. Kunnollisen potkun harjiskiinnostukseni sai eräänä kesänä, kun kavereideni kanssa mietimme lempiyhtyeemme jäseniä koiraroduiksi. Yksi näistä jäsenistä oli sitten aivan selvä kiinanharjakoira (tästä juontaa myös Jussin nimi) ja siinä vaiheessa aloin kiinnostua rodusta. Lueskelin netistä harjakoirasivuja ympäriinsä ja kiinnostukseni vain voimistui. Harjakoira kuulosti niin sopivalta elämäntilanteeseeni; se oli pieni ja suhteellisen helppohoitoinen. Rotu viehätti minua myös erikoisen ulkonäkönsä ja erilaisuutensa ansiosta, se ei ollut "massan mukana" -koira ja siinä oli jonkinlaista rock-henkisyyttä, joka mätsää oman musiikkimakuni kanssa. Nakua suunnittelin alunpitäenkin ja tuntemus vahvistui sitä mukaa, kun luin puutereiden turkinhoidon vaativuudesta. Itselläni ei juurikaan ollut halua tai kiinnostusta sellaiseen hommaan. Enkä oikeastaan muutenkaan ole ollut pitkäkarvaisten koirien ystävä, enkä liiemmin pidä irtokarvoista, lyhyistä tai pitkistä. Myös harjakoirien luonnekuvaukset kuulostivat korvaani aivan mahtavilta; vilkas, energinen, ystävällinen, reipas ja ihmisrakas. Mutta luonteenkuvauksissa oli myös sellaisia piirteitä, joita en välttämättä omalta koiralta odottaisi; arka, merkkaileva, eroahdistuneisuutta, omapäinen. Ajattelin kuitenkin, että jokaisessa rodussa on hyvät ja huonot puolensa, sekä, että on aivan yksilöstä ja kasvatuksesta kiinni, minkälaisen koiran saa. Tottakai minua myös mietitytti harjakoiria vaivaavat sairaudet ja viat, mutta harvassapa nekin rodut on, missä vikoja tai sairauksia ei olisi. Uskoin silloin löytäneeni oman rotuni ja näinollen voin melkeimpä varmistaa, että niin olinkin. Harjakoira on mitä moninaisin koirarotu, yksikään ei ole samanlainen<3

Kuinka Jussi taapersi taloon?
Kaikki alkoi siitä, kun matkustin, ennen joulua 2008, äitini luokse Joensuuhun junalla. Päästyämme perille, huomasin, että junasta tuli myös nainen puuterin kanssa pois. Myöhemmin tätä kiinanharjakoirien foorumilla päivitellessäni, tämä puuterin omistaja ilmoittautui. Sovimme tapaamisen. Tavattuamme, kerroin hänelle harjakoirasuunnitelmistani ja kävi ilmi, että hänen ystävällään oli parasta aikaa 6 viikkoiset pennut talossa. Kävi myös ilmi, että olin ihastellut samaista pentuetta foorumilla pari kuukautta aikaisemmin "Saisinko kuitenkin kaapata Steffin ja Rogerin tänne mulle" (Jussin entinen nimi oli Roger ja Jussin siskon Hertan entinen nimi oli Steffi). Sovimme, että menisin joku päivä hänen kanssaan katsomaan noita pentuja, ihan vain tutustumisen merkeissä.

Viikot kuluivat ja lopulta koitti päivä, kun menimme katsomaan pentuja. En ollut eläissäni nähnyt vielä yhtään harjakoiran pentua ja voi että ne olivat suloisia. Etenkin eräs "läsipäinen" urospentu vei sydämeni ja tästä mainitsin kasvattajallekin, joka vähän vihjailevasti mainitsi että se on vielä vapaana. Siinä vaiheessa minua alkoi jopa ehkä vähän harmittamaan, että en vielä voisi ottaa koiraa. Tapaamisen jälkeen menin kotiin ja olin aivan seitsemännessä taivaassa ja hehkutin pentuja, etenkin erästä vapaata urospentua isälleni. Vähän aikaa hehkutuksiani kuunneltuaan isäni tokaisi, että "No mikset sitten osta sitä?". En voi oikeasti sanoin kuvailla sitä tunnetta mikä tuntui keuhkoissa ja sydämessä, aivan kuin aika olisi pysähtynyt, tai jotain vastaavaa. Siitä tulikin pitkä keskustelu, sillä olin aiemmin elänyt siinä luulossa, että isäni vihaa koiria, eikä halua niitä taloonsa ja lisäksi hän on liian allerginen. Isän kanssa keskusteltuamme soitin ympäriinsä hehkuttaen asiaa. Lisäksi soitin myös kasvattajalle ja kyselin hänen mielipidettään, että voisiko vapaa pentu tulla meille. Lisäksi kyselin myös lisää itse pennusta ja sen suvusta, että mikään ei jäisi sattuman varaan. Pentu, sen suku, sen kasvattaja ja kaikki mahdollinen vaikutti (ja on!) täydelliseltä. Näin Jussi oli siis muuttamassa meille.

Siinä vaiheessa alkoi hirmuinen tavaroiden ostelu ja pähkäily, että mitä pentu tarvitsee. Lopulta kuitenkin koitti päivä, jolloin lähdin hyvin varustautuneena hakemaan Jussia. Laitoimme kaikki asiapaperit kuntoon, jutustelimme ja rupattelimme kasvattajan kanssa. Sain mukaani myös pentupaketin, hoito-ohjeita ja luottamuksen siihen, että voin varmasti, missä tahansa tilanteessa, kääntyä kasvattajan puoleen. Tämän parempaa eväspakettia en olisi mukaani voinut saada! Olin Jussille pakannut matkaan hihnan (joka tosin osottautui hieman epäkelvoksi niinkin pienelle) ja pannan. Jussin oli määrä matkustaa fleeceviltillä vuoratussa kauppakassissa, ja siellä se viihtyikin oikein somasti koko matkan kotiin asti. Jussi pääsi heti totuttelemaan julkisiin kulkuvälineisiin, sillä matkasimme junassa sekä bussissa. Jussi oli aivan ihmeissään matkasta ja kotiin päästyämme se oli aluksi hieman hätäinen, että missä ollaan. Pian se kuitenkin uskaltautui leikkimään ja hieman tutkimaan paikkoja, jonka jälkeen se väsähti nukkumaan minun syliini. Näin Jussi siis löysi tiensä meille ja minä tieni unelmieni koiran luokse<3

Harrastukset ja muut venkoilut
Harjoitellaan sisäsiisteyttä ja perusoppia ekalla luokalla. Nukkumista, syömistä ja leikkimistä.